Spiritus Mortis / Fall of the Idols split
November 2009
I Hate Records
Spiritus Mortis / Fall of the Idols split (Piparnakkelin pandaluola)
Suureksi yllätyksekseni löysin kahden Suomen tämän hetken kovimman doom metal-bändin splittilevyn Levykellarista kaksi vuotta kyseisen splitin julkaisun jälkeen. Luulin, että tämä Spiritus Mortisin ja Fall of the Idolsin splittilevy lähestulkoon revittäisiin julkaisijansa (I Hate Records) käsistä. Alkuperäinen, mustalle vinyylille prässätty painos käsitti vain 500 kappaletta, punaiselle vinyylille tehty lisäpainos (jota arvostelukappalekin edustaa) taas käsitti 300 kappaletta.
Vaikka biisejä onkin yhteensä vain viisi, ei kannata hämääntyjä ja luulla splittiä nopeasti käsitellyksi. Neljäkymmentä minuuttiahan tähän menee, kun tämä maailmanloppua maalaileva kurimus saadaan soitettua läpi.
Mielestäni Spiritus Mortisin ensimmäinen levy Hynnisen kanssa (The God Behind The God, 2009) ei ihan vielä näyttänyt, mihin Hynnisen luotsaama Spiritus Mortis olisi vielä kykenevä. Näillä splitin biiseillä ukko on selkeästi lunastanut paikkansa bändin keulamiehenä. Hän sekä istuu bändin jo ilman tätä hiomaan soundiin mutta tuo myös oman lisänsä siihen, mikä käy erityisen hyvin ilmi Rise From Hell-biisin uusintaäänityksestä. Kyseessä taitaa olla muuten ensimmäinen biisi, jonka koskaan olen Spiritus Mortisilta kuullut, tosin se oli silloin Lammen laulama. Nyt biisi on venytetty kaksinkertaiseksi ja Hynninen pääsee kärisemään oikein kunnolla. En muista kuulleeni mieheltä näin riutuvaa ja riivattua ilmaisua edes Reverend Bizarren aikoina. Tämä kuulostaa nimittäin todella demoniselta, mutta myös King Diamondilta.
Toisella puolella jyräävä Fall of the Idols ei ole historiallisesti yhtä merkittävä bändi kuin nimekkäämpi splittitoverinsa, mutta yhtye on tehnyt vuosikausia mielenkiintoista ja psykedeelistäkin doomia. Hyvin nuo pohjoisen miehet soittavat tälläkin levyllä, ja varsinkin Funeral Man taitaa olla koplan parhaimpia biisejä, vaikken olekaan niitä ihan kaikkia kuullutkaan. Silti Fall of the Idols jää Spiritus Mortisin varjoon, mutta sinne nyt jäisi aurinkokin. Väkevä splitti tämä, jolla molemmat bändit ovat todella tiukassa vedossa.
Jouni Parkku
Spiritus Mortis / Fall of the Idols split
Erik: This limited vinyl edition on just five hundred copies is released by Swedish label I Hate Records and harbours two of Finland’s finest at the moment of the doom scene.
Spiritus Mortis is perhaps the oldest doom band of Finland, hailing way back from 1987! New since a year or so is Sami, better known as Lord Albert of Reverend Bizarre, perhaps Finland’s late but greatest doom export product. Others might know him from bands like Armanenschaft, Azrael Rising, The Candles Burning Blue, KLV, Lohja SS, March 15, Opium Warlords, Orne, Punisment or The Puritan. Remarkably the EP opens with a cover of Uriah Heep. ‘Sunrise’ is more than an own adaptation of that song and a bit unusual to listen to. No, Sami feels more at home singing songs lik ‘The Ceremony Of Stifling Air’ or the sublime ‘Rise From Hell’. Good production and heavy songs!
But in all Fall Of The Idols leaves a better impression with the unlike Finland and more American injected doom metal in songs like ‘Funeral Man’ or the mysterious, sad and melancholic Nick Cave like sung ‘Stalker. Great about Fall Of The Idols is the addition of great solo’s and choir singing. A fine doom record. I Hate Records decided to re-press the record on three hundred extra red vinyl copies. Act fast or pay, euh, cry later.
Erik stigmatizes this release with: 87/100 (details)
Spiritus Mortis / Fall of the Idols split
Suomalainen doom metal voi hyvin ja elää varsin leveästi tällä hetkellä. Näin voi päätellä myös tämän I Hate Recordsin julkaiseman, Spiritus Mortiksen ja ja Fall of the Idolsin splitin perusteella. Mitä siis tapahtuu, kun Suomen vanhin heavy doom metal –yhtye ja hieman nuoremman polven yrittäjä yhdistävät voimansa?
Henkilökohtaisesti olen varsin mieltynyt molempiin yhtyeisiin, ja näen, että mm. näiden yhtyeiden varassa suomalainen doom metal tulee elämään vielä pitkään tulevaisuudessakin, enkä ainakaan tällä hetkellä näe mitään syytä miksi asiasta tulisikaan ajatella kovin pessimistisesti. Millaista on siis tämän splitin musiikillinen anti, jos pystyn jo pelkästään tämän julkaisun perusteella ennustamaan suomalaiselle doomille varsin hyvää tulevaisuutta?
Spiritus Mortiksen puoli koostuu Uriah Heep –coverista, yhdestä uudesta, ennen julkaisemattomasta kappaleesta, sekä Rise From Hell –klassikkokappaleen uusintaversiosta. Uriah Heep –cover siis toimii Spiritus Mortiksen puolen aloituskappaleena, ja mielestäni Hynnisen eläytyvät laulut toimivat kappaleessa oikein hyvin, ja alkuperäistä versiota kuulemattomana voin silti sanoa bändin sovittaneen kappaleen varsin hyvin SM-muottiin sopivaksi. Tunnelmallinen ja toimiva pala, kaiken kaikkiaan. Coveria seuraa välittömästi uusi kappale nimeltään The Ceremony of the Stifling Air, joka suhteellisesta lyhyydestään huolimatta on myöskin varsin toimiva tapaus, ja kappaleessa tuntuukin olevan jotain omituista, alkukantaista mystiikkaa mukana jopa. Hynnisen laulut ovat jälleen todella eläytyvät ja musiikin mukana elävät, ja elävöittävät kappaletta todella hyvin. Sen jälkeen on vuorossa vielä tuo edellä mainittu uusintaversio Rise From Hellistä: tässä kappaleessa Hynninen pääsee viimeinkin jopa kunnolla hieman irrottelemaankin, ja osaa lauluista voisi kutsua jopa brutaaliksikin! Joka tapauksessa tämä uusiotulkinta bändin ykköslevyn kenties suurimmasta ”hitistä” on kuulemisen arvoinen, eikä se ainakaan vähennä tämän splitin kiinnostavuutta fanin kannalta.
Fall of the Idolsilta puolestaan kuulla kaksi uutta, ennen julkaisematonta kappaletta: Funeral Man ja Stalker. En nyt osaa suorilta sanoa, onko kyseessä missään mielessä poikkeuksellinen tai kokeileva materiaali, Fall of the Idolsin kokonaistuotannon huomioon ottaen, mutta hyviä molemmat kappaleista joka tapauksessa ovat. Funeral Manissa on selvästi edellislevy The Seancen tapaista monoliittista jylhyyttä ja jyräävyyttä, mutta samalla kappale on melkoisen ”rock” tarttuvan groovensa ansiosta. Stalkerissa puolestaan yhdistyy sekä eeppisyys että tunnelmointi, ja se tuntuu olevan bändille ominaisesti jälleen yksi itsemurhan mieleen tuova paatoksellinen musiikillinen hirttosilmukka, johon voi kätevästi itsensä ripustaa kun on kaiken toivon päättänyt heittää.
Kokonaisuutena siis split on varsin onnistunut, ja se onnistuu esittelemään varsin hyvin näiden kahden suomalaisen doom metal –yhtyeen parhaita puolia, ja toivoisikin molempien yhtyeiden saavan mahdollisesti uusia kuulijoita tämänkin split-julkaisun myötä.
8 1/2 08.08.2010, Heikki Puuperä